Oli hienoa, kun Hammaslahden seudun kyläyhdistyksen hallitus tutustui ohjaamaani kohtaamistaide -menetelmään tänä syksynä. Aloitettiin valitsemalla itselle mieluisia värikortteja. Tehtiin 2 eri työtä, joissa käytettiin vahaliituja, mustekyniä ja akvarellivärejä paperille. Lopuksi pidettiin keskustelukierros, jossa puhuttiin tehdyistä töistä. Tunnelma oli alkuun hieman jännittynyt, mutta rentoutui loppua kohti. Jokainen työ oli yksilöllinen ja kertoi jotain sen tekijästä. Kaikki onnistuivat.
Käsillä tekemistä ja taiteilua ryhmässä on tarjolla lokakuussa nyt kolmena lauantaina; 5.10., 12.10., ja 19.10 kello 12-14 Hammaslahden kirjaston päädyssä olevassa kerhotilassa. Tekeminen etenee vaihe vaiheelta, voidaan käyttää eri materiaaleja ja tutustutaan samalla ryhmän jäseniin. Aiempaa kokemusta taiteen tekemisestä ei tarvita, riittää kun on utelias ja rohkenee paikalle. Pääasia on yhdessä tekeminen ja yhdessä kokemusten jakaminen. Tule rohkeasti kokeilemaan.
Maksuttomia kohtaamistaiteen ryhmiä toteutetaan kaikenikäisille. Kohtaamistaide sopii lasten sekä nuorten kasvun ja kehityksen tukemiseen, mielenterveys- ja päihdetyön, ikääntyneille, työhyvinvointitoimintaan sekä virkistykseksi kenelle tahansa. Kohtaamistaide sopii sinulle!
Tervetuloa mukaan! Ohjaajana toimii Tuija Mönkkönen, 60 ja risat sosionomi, joka tekee päivätyötä erityisnuorten parissa Luovilla. Mahdolliset tiedustelut ja ilmoittautuminen Tuijalle viestitse, 040 753 8771.
”Ehdottomasti menen uudelleen, tuokio oli voimaannuttava!”
– mies 36
”Kohtaamistaiteen tekeminen oli mukavan rentoa ja tunnelma lämmin, rauhallinen sekä kannustava.”
– nainen 43
”Enpä olisi uskonut, että taiteen tekeminen tuntuu näin vapauttavalta.”
– mies 47